Vauramo on työskennellyt eri tehtävissä Cargotecissä vuodesta 2007, muun muassa MacGregor-liiketoiminta-alueen johtajana, Cargotecin varatoimitusjohtajana ja Kalmar-liiketoiminta-alueen johtajana. Vauramo aloitti johtajauransa ruotsalaisessa kaivos- ja rakennusyhtiö Sandvikissa, jossa hän työskenteli vuosina 1985–2007. Vauramo on koulutukseltaan kaivosalan diplomi-insinööri Helsingin Teknillisestä korkeakoulusta.
”Yhtiöllämme on selvä strategia, joka perustuu Aasian kasvuun ja kustannusten alentamiseen kumppanuuksien avulla. On erittäin tärkeää, että jatkamme tämän nykystrategian ripeää toteuttamista. ”
"Pekka Vauramo on aiemmin osoittanut, että hän kykenee johtamaan yritystä oikeaan suuntaan vaikeissa tilanteissa, ja uskomme, että Finnair pystyy Pekan johdolla saavuttamaan strategiset tavoitteensa.” ”Olen innoissani voidessani siirtyä Finnairiin, joka on jokaisen suomalaisen tuntema kansainvälisen lentoliiketoiminnan ikoni. Odotan innolla pääseväni kehittämään Finnairin liiketoimintaa edelleen yhdessä Finnair-tiimin kanssa ja lisäämään yhtiön tunnettuutta Suomen ulkopuolella sekä hyödyntämään Aasian markkinoiden mahdollisuuksia. Finnairin tuloksen kääntyminen viime vuonna voitolliseksi antaa hyvän perustan rakentaa Finnairin menestystarinaa, sanoo Pekka Vauramo. ”Ymmärrän kuitenkin hyvin, että menestys vaatii kovaa työtä ja strategian virheetöntä toteuttamista. Tiedän, että finnairilaiset ovat ammattitaitoisia ja erittäin vahvasti sitoutuneita yhtiöön. Yhdessä työskennellen voimme kasvaa ja tehdä Finnairista kestävästi kannattavan yhdessä kumppaniemme kanssa. Tavoitteemme saavutamme vain kehittämällä edelleen palveluamme ja pitämällä huolta asiakkaiden tyytyväisyydestä.” Pekka Vauramo Pekka Vauramo (s. 1957) on koulutukseltaan diplomi-insinööri. Viimeaikainen työkokemus on Cargotec Oyj:stä, jossa hän on toiminut operatiivisena johtajana vuodesta 2012 alkaen. Aiemmin Vauramo toimi operatiivisena johtajana sekä toimitusjohtajan sijaisena vuosina 2007-2012. Ennen Cargotecia Vauramo työskenteli eri tehtävissä kaivosalalla toimivassa Sandvik konsernissa vuosina 1985-2007. Nykyisiä luottamustehtäviä Vauramolla on kaksi ja hän kuuluu Normet Groupin ja Glaston Oyj:n hallituksiin.
Uuden toimitusjohtajan palkkiot Toimitusjohtajalla on oikeus vastaavan suuruiseen korvaukseen, mikäli hän irtisanoo sopimuksen yhtiön olennaisen sopimusrikkomuksen tai yhtiön enemmistöomistajan vaihtumisen tai toiseen yhtiöön tapahtuvan sulautumisen vuoksi.
|
|||