OTKES:in ilmailuonnettomuuksien johtavana tutkijana aloittaa oikeustieteen maisteri Janne Kotiranta. Hän siirtyy OTKESiin Alankomaista JAA TO:n (Joint Aviation Authorities Training Organisation) Quality & compliance Managerin tehtävistä. Hän on toiminut myös Nordic Aviation Maintenance Organisationin laatupäällikkönä. Kotiranta on toiminut pitkään vaativissa ilmailualan tehtävissä. "Kotiranta on ilmailun tekniikkapuolen osaaja ja hän on työskennellyt koko aikuisikänsä ilmailun parissa. Jannelle rakennetaan parhaillaan laajaa muutaman kuukauden mittaista perehdytysohjelmaa", kertoo OTKESin johtaja Veli-Pekka Nurmi Lentoposti.fi:lle.
Henkilövaihdoksen myötä tutkinnan johtaja vaihtuu osassa ilmailuonnettomuuksia ja vaaratilanteita koskevissa tutkinnoissa. Tutkintaryhmät säilyvät ennallaan eikä järjestelmä ole ole yhdestä ihmisestä kiinni. Kaikkiaan OTKESilla on listoillaan noin 30 ilmailun asiantuntijaa ja yhteensä noin 130 tutkijaa, joilla on osaamista laajasti "papista-lääkäriin". OTKESin uutena viestintäpäällikkönä aloittaa elokuussa valtiotieteiden maisteri Tiina Bieber. Hän on aikaisemmin työskennellyt Yhdysvaltojen ulkoministeriön palveluksessa Strasbourgin pääkonsulaatissa viestintä- ja kulttuurivastaavana sekä muun muassa media-analyytikkona. Bieberillä on vankka kokemus vaativista turvallisuus- ja kriisiviestinnän tehtävistä. Viestintäpäällikön virkaa haki 50 henkilöä ja johtavan tutkijan virkaa 12 henkilöä.
|
|||