Palta täydensi kokonaisesitystään lentäjille - SLL:lle annettuun esitykseen odotetaan vastauksia 6.5.

FinnairA350tailPalvelualojen työnantajat Palta ja Suomen Liikennelentäjäliitto SLL ovat jatkaneet lentäjien neuvotteluja maanantaina 5. toukokuuta Paltan edellisviikolla sovittelussa antaman kokonaisesityksen pohjalta. Palta antoi myöhään maanantai-iltana SLL:lle uuden kokonaisesityksen, jota se kertoo täydentäneensä SLL:n esiin nostamien huolien perusteella. Palta odottaa vastausta nopealla aikataululla jo tiistain 6. toukokuuta aikana.

Palta kertoo antamansa ratkaisuesityksen olevan yleisen linjan mukainen ja sopimuskauden pituus on kaksivuotinen sisältäen yhden optiovuoden. Palta kertoo SLL:n käsittelevän uuden kokonaisesityksen hallinnossaan jo tiistaina 6. toukokuuta ja antavan vastauksensa sen jälkeen.

"Toivomme, että nyt vihdoin pääsisimme ratkaisuun pitkien ja vaikeiden neuvotteluiden päätteeksi, ja alalle saataisiin palautettua työrauha näin kesän vilkkaan matkailukauden kynnyksellä",  kommentoi Paltan neuvottelujohtaja Heini Wiik-Blåfield.

Finnairin liikennelentäjien uudesta työehtosopimuksesta on neuvoteltu elokuusta 2024 saakka ja valtakunnansovittelijan toimistolla marraskuusta 2024 lähtien.

Paltan mukaan Finnair on tähän mennessä joutunut perumaan jo noin 1 600 lentoa ja vaikutukset ovat yltäneet noin 200 000 Finnairin asiakkaan matkoihin.

Palta ja SLL on kutsuttu keskiviikkona 7. toukokuuta valtakunnansovittelijan toimistolle.

Lue myös: