Porin kaupunki on käynyt marraskuusta 2016 lähtien neuvotteluja Poriin aikaisemmin lentäneen ruotsalaisen Nextjet Sverige AB:n kanssa. Se on ollut ainoa toimija, joka on ollut valmis sitoutumaan pitkäjänteiseen liikennöintiin.
Suunniteltu VisitPori Oy:n markkinointipanos on yhteensä 3,5 miljoonaa euroa jakautuen vuosille 2017–2019. "Sopimusluonnoksen mukaisesti lentoliikenteen vakiintuessa VisitPori saa suuren osan markkinointipanostuksesta takaisin", kertoo kaupunginhallitukselle esityksen tehnyt apulaiskaupunginjohtaja Kari Hannus. Suunnitelmissa on lentää 33-paikkaisella Saab 340-potkuriturbiinikoneella arkipäivisin Helsinki-Vantaalle kolme edestakaista vuoroa ja Tukholmaan kaksi edestakaista vuoroa. Sunnuntaisin Porista lennettäisiin molempiin kohteisiin yksi edestakainen vuoro. Kysynnän kasvaessa olisi mahdollista lisätä yhden koneen päiväohjelmaan vielä yksi edestakainen vuoro joko Helsinkiin tai Tukholmaan. Reittilentoja operoitaisiin Porista arkipäivisin kello 06.00 – 22.00 välisenä aikana. Se tarkoittaisi myös sitä, että Porin lentokenttä olisi auki koko päivän paitsi kaupalliselle lentoliikenteelle niin myös Suomen Ilmailuopiston koulutuslennoille.
Tilanne vaatisi todennäköisesti Porin merkittävää taloudellista tukea. Kaupungin arvion mukaan lentokentän ylläpito vain Suomen Ilmailuopistolle maksaisi vuodessa noin miljoona euroa. Säännöllisen kaupallisen lentoliikenteen jatkuessa Poriin olisi Finavia velvollinen nykylainsäädännön perusteella pitämään kustannuksellaan Porin lentokentän auki ja toimintakykyisenä. Laajempi lentoaseman ja lennonjohdon aukiolo saattaisi tarkoittaa Finavialle myös lennonjohtajien määrän lisäystä Poriin.
|
|||